tiistai 24. tammikuuta 2012

Myslisämpylät

Omnom. Tuntui siltä että oli aika leipasta jotain pitkästä aikaa, joten teinpä sitten ihan pikkiriikkise annoksen sämpylöitä. Tosin myslin tilalla käytin kauraleseitä. :3

 Ensin varsinainen resepti:

0,5 litraa vettä
1 ps kuivahiivaa
9-10 dl vehnäjauhoja
1 dl grahamjauhoja
1,5 tl suolaa
0,5 dl öljyä
4 dl mysliä

Lämmitä vesi 42 asteiseksi. Sekoita kuivahiiva pieneen määrään vehnäjauhoja ja lisää veteen. Sekoit joukkoon noin puolet vehnäjauhoista ja grahamjauhot, suola sekä öljy. Alusta mysli taikinaan ja vähitellen loput jauhot.
  Kohota liinan alla. Leivo sämpylöiksi ja kohota taas liinan alla. Tosin itse en käyttänyt liinaa kun ei sellaista ollut käsillä. Ihan hyvin se niinkin onnistui, ja olenpa myös kuullut väitettävän että ilman liinaa nostattaminen saa aikaan rapeakuorisemmat sämpylät.
   Paista uunissa toiseksi alimmalla tasolla 225 asteessa, 8-10 minuuttia.

Tässä ainekset joita käytin:


Ja tässä tulos. :3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti