tiistai 10. tammikuuta 2012

Ensimmäinen kirjoitelmani

Nyt siis lähteköön bloggausneitsyys.  Tarkoituksenani on opetella käyttämään netin ilmaisuvälineitä hieman(aika paljonkin!) paremmin ja löytää keino julkaista töitäni taiteen saralla. Tosin useimmiten tänne päätynee askarteluyrityksiäni ja kuvia kissoista. 
   
   Tänään en mennyt kouluun, vaan jäin nukkumaan omien kultien viereen. En millään jaksanut lähteä vääntäytymään busseja etsimään keskustaan ja sieltä muutama kymmen kilometriä koululle. Tokihan minulla olisi peti lähempänäkin, mutta satuin eilen saamaan kyydin ilmaiseksi ja ihan ovelle asti. Niin tietysti tulin katsomaan miten kissani voi.
  Shoppailin samalla reissulla kissalleni uuden hiekkalaatikon, raukkaparka kun ei mahtunut enää entiselle käymään. Uusi yksilö on kannellinen ja vaalean vaalean possunpunainen. Entinen oli kirkkaan limenvihreä. 
    Seuraavana tavoitteena on uusi hiekka ja ruoka, josta kisun maha ei menisi sekaisin. Riepu on myös leikattu, niin pitäisi kehittää ruoka joka estäisi hieman virtsakiviäkin. Tällä hetkellä testissä Profine sterilised. (Ehdotukset tervetulleita!)
   


Laitoin ruoaksi tänään täytettyjä lettuja. Täytteeksi tuli eilinen timjamiriisi Kiehuvan, johon sekoitin sipulia ja juustoraastetta sekä paistoin paketillisen jauhelihaa sekaan. Tein paksun lettutaikinan täysjyväspelttijauhoista, vanhasta maidosta, kolmesta munasta, hippusesta suolaa ja hieman isommasta hippusesta sokeria. Ilmeni, että lieden tulee olla vitosella (max 6) ja että paistoajan tulee olla pitkä. Niin ja taikinaa piti laittaa paksu kerros pannulle. Muuten menivät armottomasti rikki, ja useimmiten silloinkin.
   Rullasin lättyihin täytettä, ladoin ne uuninkestävälle vuoalle, ripottelin juustoraastetta päälle ja tökkäsin 150 asteiseen uuniin. Niin pitkäksi aikaa että juusto suli. Ja voila!






Jälkiruoasta ei kannata puhua, sillä se ei ollut niin hyvää. Tai sitten se johtuu jostain banaani-inho -kaudesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti