perjantai 13. huhtikuuta 2012

Perus pizzapohja

Ajattelin tänään hemmotella hanipöötä ja itseäni kotitekoisella pitsalla, joten aloiti  googlettamalla ihan tavallista pizzapohjaa.Löytyihän sellainen: alkuperäiseen reseptiin tästä . 






Tässä myös toistettuna:



Pizzapohja
(4 annospizzaa tai uunipellillinen)


2 dl vettä
25 g hiivaa
2 rkl öljyä
1/2 tl suolaa
noin 4 1/2 dl vehnäjauhoja


Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Sekoita joukkoon suola, öljy sekä vehnäjauhot. Alusta taikina tasaiseksi. Peitä taikina leivinliinalla ja anna kohota lämpimässä paikassa. Valmista sillä aikaa täyte. Jaa taikina neljään osaan ja kaaviloi ohuiksi, pyöreiksi pohjiksi, halkaisijaltaan noin 20 cm. Taikinan voi kaaviloida myös kokonaisena, jolloin siitä tulee uunipellillinen.


Nosta pohjat tai pohja pellille leivinpaperin päälle. Levitä kohonneille pohjille täyte ja paista 250-asteen uuninlämmössä noin 15 minuuttia, kunnes pohja on kypsä ja juusto sulanut kauniin ruskeaksi.






Tein taikinan kuivahiivaan, eli ensin sekoitin kaikki kuivat aineet (mukaanluettuna hiiva) ja sekoitin sen jälkeen 42 asteisen (kättä lämpimämmän) veden taikinaan, ja lopuksi öljyn. Saatoin laittaa öljyä hieman enemmän kuin reseptissä luki, muttei kyllä haitannut lopputulosta. Annoin sen nousta suhteellisen kauan, niin kauan kunnes taikina oli kaksinkertainen. Se oli helppo levittää pellilliselle leivinpaperin päälle. Annoin taikinan nousta myös tässä vaiheessa aika kauan, jonka jälkeen lätkimme täytteet päälle ja uuniin. :3


Täytteiksi pääsi puoli sipulia, pekonikuutiot ja puolikas paprika, sekä lisäksi minun puolelleni vuohenjuustoa ja rucolaa. Se rucola muuten nahistuu uunissa aika pahasti...  Tomaattikastikkeena oli ihan vain pirkan pahvitölkissä saatava yrtti-tomaattimurska, jota meni koko tölkillinen(pidän tomaatista pizzassa). Juustoa taas ei laitettu paljon ollenkaan, sillä se taas ei ole niin herkkuani. :P 


Oli nannaa~



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti